Työllisyysportin etusivu Yhteystiedot Palaute Sivukartta Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio
EtusivuTyöllisyyspalvelutKoulutuspalvelutTukipalvelutPalveluita työnantajillePalvelukuvaukset ja työmenetelmätTYPLinkkejä

TYPAn ja TE-toimiston Asiakasohjauspistepilotti

Asiakasohjauspisteen työntekijät Päivi Helin, Miina Kaisanlahti, Heljä Huttunen ja Kirsti Korpela työskentelevät Vuolteenkadulla.

Elokuussa 2010 käynnistyi 10 kuukautta kestävä Asiakasohjauspistepilotti Etapin tiloissa.

Kyseessä on Tampereen kaupungin työllisyydenhoidon palveluyksikön TYPAn ja Tampereen TE-toimiston yhteishanke, jossa kehitetään asiakasohjausta työllisyyspalveluihin. Hanketta rahoittaa Pirkanmaan ELY-keskus. Hankkeen taustalla on kokemus siitä, että Tampereella työllisyyspalveluissa palvelutarjonta ja palveluihin ohjattujen asiakkaiden palvelutarve eivät kaikin osin kohtaa.

Pitkäaikaistyöttömien määrä on Tampereella suuri, yli 4 000 henkilöä, ja taloudellisen taantuman vuoksi määrä on viime vuosina kasvanut. Muun muassa tämän vuoksi Tampereen kaupunki onkin nostanut työllisyyspalveluidensa asiakastavoitteita mm. kuntouttavassa työtoiminnassa, maahanmuuttajien työharjoittelussa ja nuorten projekteissa. Pelkästään määriä nostamalla ei kuitenkaan saavuteta toivottuja tuloksia vaan huomiota kiinnitetään palveluiden tehokkuuteen ja vaikuttavuuteen. On ensiarvoisen tärkeää saada työttömät henkilöt yksilöllisen ohjauksen piiriin ennen kuin työ- ja toimintakunto heikkenee liikaa, jotta he saavat parhaan mahdollisen hyödyn palveluista ja pääsevät tavoitteeseensa – työllistyvät avoimille työmarkkinoille.

Toiminta

Asiakasohjaus-hankkeen palvelupiste toimii Tampereen seudun Työllistämisyhdistys Etapin tiloissa Vuolteenkadulla. Pisteessä työskentelee kaksi sosiaalityöntekijä-työvoimaneuvoja-työparia. Kuluneiden kahdeksan kuukauden aikana työparit ovat laatineet suunnitelman yli 700 henkilölle. Kohderyhmäksi oli alun perin rajattu yli 10 kuukautta työttömänä olleet henkilö,t mutta käytännössä työ on painottunut yli 500 päivää passiivista työmarkkinatukea saaneisiin.

Kokemukset

Pilotissa on havaittu, että asiakkaat eivät tunne työllisyyspalveluita riittävästi. Kun palveluvalikoimaa on yhdessä käyty läpi, asiakkaille on kuitenkin löytynyt useita mielekkäitä vaihtoehtoja. Yli sata asiakasta on ohjattu avoimille työmarkkinoille tai Pikapestiin, lähes 150 on saanut myös osoituksen palkkatuki- tai työelämävalmennuspaikkaan. Noin 50 asiakkaalle on laadittu aktivointisuunnitelma kuntouttavaan työtoimintaan ja joitain kymmeniä on ohjattu TYP:iin, ammatinvalinnan ohjaukseen, kuntoutusneuvojalle tai projekteihin. Asiakkaille on myös löytynyt sopivia koulutusratkaisuja ja heitä on ohjattu työttömien terveystarkastuksiin. Asiakkaat ovat pääsääntöisesti olleet erittäin tyytyväisiä saamaansa palveluun. Sanallisesta palautteesta poimittua:

”Sain taas tarvittavaa motivaatiota, kiitos!”, ”Todella hyvä ja rakentava palvelu pitkään työttöminä olleille.” ja ”Tilanteeni huomioitiin hyvin, sain paljon vinkkejä työnhakuun ja käytännön toimiin ryhdyttiin, tapaaminen oli rohkaiseva.”

 Hankkeesta ajetaan keväällä 2011 vaikuttavuusluvut ja asiakkaita ohjanneille sekä vastaanottaneille yhteistyötahoille tehdään palautekysely. Tuloksista tiedotetaan niiden valmistuttua. Asiakasohjauspistehanke jatkaa toimintaansa kesäkuun 2011 puoliväliin saakka.

Lotta Lammi,
kehittämispäällikkö, Tampereen kaupungin työllisyydenhoidon palveluyksikkö


« Takaisin

 
© Työllisyysportti - Palvelun tekninen toteutus Aldone / Optinet Oy - Intranet