Esittely
Yhteispalvelua jo kymmenen vuotta
Tampereen kaupunkiseudun työvoiman palvelukeskus (TYP) on Pirkanmaan TE-toimiston, kuntien ja Kelan yhteistyöorganisaatio, jonka tehtävänä on auttaa työnhakijoita palkkatyöhön avoimille työmarkkinoille. Asiakkaille tarjotaan palveluja, joiden avulla henkilöt voivat löytää työtä, työkokeilupaikkoja, koulutusta tai esimerkiksi kuntoutusta.
Työntekijät ja työnantajat kohtaavat
Asiakaskohderyhmänä ovat vaikeasti työllistyvät työnhakijat, joiden työttömyys uhkaa pitkittyä. Toiminnan tavoitteena on vähentää rakenteellista työttömyyttä ja turvata osaavan työvoiman saantia. Työvoiman palvelukeskuksessa aktivoidaan asiakkaita kehittämään työelämävalmiuksiaan ja osaamistaan vastaamaan työnantajien tarpeita.
TYP:ssa autetaan kaikkia seudun asukkaita, jotka tarvitsevat henkilökohtaista ja moniammatillista ohjausta työllisyystilanteensa selvittämiseksi ja parantamiseksi. Moniammatillisuus palvelukeskuksessa tarkoittaa sitä, että yhteistyötä asiakkaan kanssa tekevät työ- ja elinkeinotoimiston, Kelan sekä alueen kuntien sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset.
TYP:llä on laaja työllistymistä edistävä yhteistyöverkosto, joilta tarvittaessa hankkitaan asiakkaille sopivia palveluja. Työnantajat voivat ottaa yhteyttä TYP:iin, kun heillä on moninaisia työntekijätarpeita.
TYP-toiminnan juuret
Tampereen työvoiman palvelukeskus aloitti toimintansa vuoden 2004 huhtikuussa. Työvoiman palvelukeskusta edelsi työhallinnon, Kelan ja kuntien kaksivuotinen yhteispalvelukokeilu, jonka toiminnasta saatuja kokemuksia on hyödynnetty työvoiman palvelukeskuksessa. Toiminta laajeni Pirkkalaan vuonna 2005.
Vuoden 2006 keväällä TYP laajeni koko seutukunnan kattavaksi Tampereen kaupunkiseudun työvoiman palvelukeskukseksi. Mukaan liittyivät Kangasala, Lempäälä, Nokia, Ylöjärvi ja Vesilahti. TYP:ssä työskentelee 33 työntekijää ja toimipisteitä on kuusi.
|
Kiinni työelämään -esite
(267 kB) TYP:n esite asiakkaille |
|
Työnantajayhteistyö-esite
(142 kB) TYP:n esite työnantajille |