Työllisyysportin etusivu Yhteystiedot Palaute Sivukartta Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio
EtusivuTyöllisyyspalvelutKoulutuspalvelutTukipalvelutPalveluita työnantajillePalvelukuvaukset ja työmenetelmätTYPLinkkejä

Vuoden 2008 teema-alustukset

Tampereen kaupunkiseudun työpoliittinen yhteistyöryhmä on kokouksessaan sopinut, että se käsittelee Tampereen kaupunkiseudun työpoliittisen toimintaohjelman teemat alustusten avulla kevään 2008 aikana.

Lähtökohtana on, että yhteistyöryhmän kokouksissa käsitellään yksi toimintaohjelman painopiste / kokous. Yksi teema pitää sisällään 2 – 3 alustavaa puheenvuoroa, joiden valmistelusta vastaavat nimetyt yhteistyöryhmän jäsenet/ varajäsenet tai kutsuttavat asiantuntijat / kokous. Pidetyt puheenvuorot tulee olla dokumentoidussa muodossa, jotta niitä voidaan hyödyntää jatkotyössä.

Teemaesitysten odotetaan pitävän sisällään arviointia siitä, miten toimintaohjelman toteutus on teeman kohdalta onnistunut vuosina 2005 – 2008 – kuitenkin niin, että pääpaino on tulevaisuudessa ja siinä, mitä uutta voidaan tehdä, jotta teeman mukaiset toiminnot vahvistuvat.

Loppukeväästä 2008 muodostetaan erillinen työryhmä, jonka tehtävänä on valmistella työpoliittiseen toimintaohjelmaan ja toteutettuun teematyöhön pohjautuen toimenpide-ehdotukset toimintaohjelman täytäntöönpanosta vuosille 2009 – 2012.

Teemat ja alustusten pitäjät ovat:

Teema 1. Osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen
Johanna Kaplas – elinkeinoelämän odotukset ja vastaantulo
Martti Santasalo – koulutuksen mahdollisuuksista
Liisa Salomäki – työvoimatoimiston kokemuksia osaavan työvoiman saatavuuden turvaamisesta

Teema 2. Monimuotoisen yrittäjyyden edistäminen
Kirsi Niskala – osuustoimintayrittäjyydestä
Merja Kerttula – sosiaalisesta yrittäjyydestä
Kari Löytty – alkavan yrittäjyyden palvelujen kehittämisestä

Teema 3. Nuoret koulutettuina työelämään
Johanna Kaplas – elinkeinoelämän odotukset ja vastaantulo
Jani Nieminen – oppisopimustoiminnan kehittämisestä
Kirsti Ukkonen – työhallinto verkostoyhteistyön kehittäjänä

Teema 4. Rakennetyöttömyyden alentaminen
Tommi Eskonen – moniammatillisesta yhteistyöstä
Sampo Järvelä – kolmannen sektorin roolista
Kari Auvinen – kuntien lisääntyneestä vastuusta työllisyysasioiden hoidossa

Teema 5. Seudullisen työpolitiikan yhteistyön kehittäminen
Markku Kaunisto – TEM ja uudet seudulliset tuulet
Pekka Mansikkamäki – riittääkö TYP seutuyhteistyön rakenteeksi – mitä ovat uudet haasteet
Riitta Jakara – seutuyhteistyön haasteet työvoimatoimistojen näkökulmasta.


 
© Työllisyysportti - Palvelun tekninen toteutus Aldone / Optinet Oy - Intranet