Työllisyysportin etusivu Yhteystiedot Palaute Sivukartta Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio
EtusivuTyöllisyyspalvelutKoulutuspalvelutTukipalvelutPalveluita työnantajillePalvelukuvaukset ja työmenetelmätTYPLinkkejä

Perustietoja projektista

Projektin tavoitteena on tehostaa nuorten sujuvaa siirtymistä koulutettuna työelämään. Projektia hallinnoi Tampereen kaupunki ja sen rahoittajina toimivat Tampereen kaupunki ja Euroopan Sosiaalirahasto. Projektin toteutusaika on 4.8.2008 – 31.12.2013.

Kohderyhmäämme ovat tamperelaiset 17-29-vuotiaat koulutussuuntautuneet nuoret, jotka tarvitsevat tukea koulutus- ja uravalinnoissaan. Nuori ammattikouluttamaton tai alanvaihtaja. Meille voi ohjata myös koulutuksensa keskeyttäneitä tai ilman opiskelupaikkaa jääneitä nuoria.

Projektimme ohjaajat antavat nuorelle henkilökohtaista ohjausta koulutus- ja ammatinvalintakysymyksissä. Ohjaajilta saa tietoa eri koulutusmuodoista ja ajankohtaisista koulutuksista sekä käytännön apua koulutushakujen tekemiseen. Kauttamme on mahdollisuus tutustua eri ammattialoihin esim. työharjoittelun tai työ- ja koulutuskokeilun avulla. Annamme myös neuvoja oppisopimuskoulutukseen hakeutumisessa.

 
© Työllisyysportti - Palvelun tekninen toteutus Aldone / Optinet Oy - Intranet